14.12.1992

Kanne Kuopion raastuvanoikeudessa

A on X Oy:lle 17.1.1990 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla lausunut, että hän oli ollut yhtiön palveluksessa toistaiseksi voimassa olleessa työsuhteessa siivoojana vuodesta 1980 alkaen 1.2.1989 alkaneeseen työkyvyttömyyseläkkeeseen saakka oltuaan sitä ennen vuoden sairaslomalla eläkepäätökseen johtaneen työkyvyttömyyden vuoksi. A:n työkyvyttömyys oli johtunut työnantajan edustajan häneen kohdistamasta henkisestä painostuksesta, joka oli alkanut sen jälkeen kun yhtiö oli 1980-luvun puolivälin tienoilla joutunut maksamaan A:n miniälle korvausta työsuhteen laittoman purkamisen vuoksi. Mainitun tapahtuman jälkeen A:ta oli ryhdytty painostamaan muun muassa siten, että työnantajan edustaja oli kieltänyt häntä keskustelemasta muiden työntekijöiden kanssa ja moittinut hänen ulkonäköään rumaksi. A:n tervehdyksiin ei ollut vastattu ja työnantajan edustaja oli vältellyt puhumasta A:n kanssa. Näin ollen yhtiö oli rikkonut työsopimuslain 17 §:n 3 momentissa säädettyä työnantajan velvollisuutta kohdella työntekijöitä tasapuolisesti ja mainitun lain 32 §:ssä säädettyä velvollisuutta huolehtia siitä, ettei työntekijä saa työn johdosta haittaa terveydelleen. Tilanne oli johtanut lopulta siihen, että kun työnantajan edustaja oli 24.2.1988 pitänyt A:lle puhuttelun, A oli mennyt jonkinlaiseen shokkitilaan, josta hän ei ollut enää palautunut työkykyiseksi. Psykiatrian erikoislääkäri Anna-Liisa Tuomen 14.4.1988 antaman lääkärinlausunnon mukaan A:n sairaus oli masentuneisuutena ilmenevä sopeutumishäiriö. Sairasloman alussa työnantaja oli maksanut A:lle sairausajan palkan alan työehtosopimuksen edellyttämällä tavalla. Tämän jälkeen A oli saanut sairausvakuutuslain mukaista päivärahaa ajalta 23.4.1988 -31.1.1989 yhteensä 38 616,25 markkaa. Mikäli A olisi ollut edellä mainittuna aikana työssä, hän olisi saanut palkkaa 50 762,24 markkaa eli 12 145,99 markkaa enemmän kuin hän sai sairauspäivärahaa. Lisäksi A:lle oli aiheutunut sairauden vuoksi lääke- ynnä muita vastaavia kuluja yhteensä 2 135,20 markan arvosta.

Sen vuoksi A on vaatinut, että yhtiö velvoitettaisiin suorittamaan hänelle työsopimuslain 51 §:n ja vahingonkorvauslain nojalla korvaukseksi työnantajan painostuksesta aiheutuneesta työkyvyttömyydestä johtuneesta ansionmenetyksestä 12 145,99 markkaa ja työkyvyttömyydestä aiheutuneista lääkemenoista 542,20, poliklinikkamaksuista 90, lääkärintodistuksista 138, linja-autokyydeistä 459, terapiasta 900 ja kopioinnista 6 markkaa, ilmoittaen kuitenkin korvausvaatimustensa yhteismääräksi 13 943,59 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä. Lisäksi A on vaatinut yhtiön velvoittamista korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa korkoineen.

Raastuvanoikeuden päätös 14.2.1991

Raastuvanoikeus, jossa yhtiö oli vastustanut kannetta ja vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan korkoineen, on katsonut selvitetyksi, että A oli työskennellyt vuodesta 1980 alkaen siivoojana yhtiön palveluksessa. A oli työnantajan edustajan 24.2.1988 hänelle pitämän puhuttelun jälkeen jäänyt ensin sairaslomalle ja sitten eläkkeelle.

A:n kolmen viimeisen työssäolovuoden aikana työnantajan edustaja oli ajoittain käyttäytynyt A:ta kohtaan asiattomasti ja epäystävällisesti. Lisäksi A:ta oli joitakin kertoja kohdeltu siten, ettei työpaikalla A:lle ollut puhuttu eikä häntä ollut huomioitu mitenkään. A oli kokenut edellä mainitun menettelyn työnantajan taholta tapahtuneena painostamisena. A oli työnantajan edustajan 24.2.1988 pitämän puhuttelun jälkeen sairastunut niin, ettei hän ollut enää voinut palata työhön.

Raastuvanoikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että A:n sairaus olisi aiheutunut työnantajan edustajan menettelystä.

Sen vuoksi raastuvanoikeus on hylännyt A:n kanteen kokonaan näyttämättömänä.

Työnantajan käyttäytyminen oli ollut siinä määrin epäasiallista, että oikeudenkäyntiin oli ollut perusteltua aihetta, minkä vuoksi raastuvanoikeus on määrännyt, että asianosaiset saivat itse kärsiä oikeudenkäyntikulunsa.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 24.10.1991

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A ja yhtiö olivat valittamalla saattaneet jutun, ei ole muuttanut raastuvanoikeuden päätöstä.

Perustelut

Yritystä ja sen tehtäviä hoitavien sekä työnjohtotehtävissä toimivien henkilöiden erilaisesta kokemuksesta ja luonteesta sekä muista seikoista johtuen työnjohtotapa voi suuresti vaihdella. Samoin työntekijöiden suhtautuminen työyhteisössä ilmeneviin paineisiin poikkeaa toisistaan. Tehokas työn johtaminen saattaa jo sinänsä tuntua jostakin työntekijästä rasittavalta. Vaativa, ehkä äänekäskin tapa johtaa työtä ei sinänsä voi perustaa työnantajalle vastuuta työntekijän mahdollisesta sairastumisesta, jos työnjohdon menettely ja yleinen suhtautuminen työntekijään ei olennaisesti poikkea siitä, mikä työyhteisöissä yleensä on tavanomaista ja hyväksyttävää.

Jutussa esitetyn näytön mukaan useat työntekijät ovat kokeneet työilmapiirin X Oy:n työpaikalla kovaksi ja kireäksi, jopa sairaaksi. Useat todistajat ovat kokeneet, ettei kuljetuspäällikkö, joka pääasiassa on huolehtinut työnjohdosta, ole kohdellut työntekijöitä tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti.

A on useiden todistajien lausuntojen mukaan tehnyt työnsä hyvin, jopa kiitettävästi ja hän on aikaisemmin ollut iloinen ja suhtautunut ympäristöönsä myönteisesti. Hän oli vuonna 1984 ollut liikenneonnettomuuden johdosta sairaslomalla ja hänen töitään oli sinä aikana hoitanut hänen miniänsä. Yhtiö oli sittemmin joutunut suorittamaan miniälle työsuhteen lakkaamiseen liittyvää korvausta. Tämän jälkeen yhtiön kuljetuspäällikön on näytetty ajoittain suhtautuneen A:han asiattomasti ja epäystävällisesti muun muassa huomauttamalla tämän ulkonäöstä. Eräitä työntekijöitä oli kehotettu välttämään A:n seuraa. Kuljetuspäällikkö oli 24.2.1988 ottanut A:n puhutteluun, jonka yhteydessä A oli lähetetty kotiin kehotuksin miettiä tuleeko hän enää takaisin töihin vai ei. Sen mukaan, mitä työnantajan kannaksi on merkitty työnantajan ja luottamusmiehen välillä käydyistä neuvotteluista laaditussa muistiossa, A:lle oli annettu kaksi päivää vapaata "työnteon ehdottomasti vaatiman yhteistyökyvyn tai -halun palautumisen edistämiseksi". A oli tämän jälkeen sairastunut niin, ettei hän ole enää voinut palata töihin.

Jutussa on ilmennyt, että työnantajan edustaja on käyttäytynyt moitittavasti muitakin työntekijöitä kohtaan. A:n osakseen saama kohtelu on kuitenkin ollut erityisen epäasiallista.

Lääkärinlausuntojen mukaan A:n sairauden psykiatriset ja vaikeina pidettävät oireet eli masentuneisuus, ahdistuneisuus ja tuskaisuus on mahdollista selittää työnantajan henkisen painostuksen seurauksiksi. Tutkimuksen perusteella oli syntynyt vaikutelma henkilöstä, joka todennäköisesti on joutunut työpaikallaan toistuvan ja pitkäaikaisen painostuksen kohteeksi reagoiden siihen erittäin vahvasti. Toisaalta lääkärinlausunnon mukaan A:n peruspersoonallisuudessa on ollut alttiutta reagoida myös dramaattisuudella. A on tähän liittyen kokenut itsensä herkästi arvottomana, varsinkin jos hänen ulkopuoleltaan on tullut kielteisväritteistä palautetta.

Korkein oikeus pitää selvitettynä, että A:n sairastuminen ja työkyvyttömyyseläkkeelle joutuminen ovat ainakin osittain johtuneet edellä kuvatusta työnantajan edustajan menettelystä. Yhtiö on vastuussa edustajansa virheistä ja laiminlyönneistä aiheutuvista vahingoista. Yhtiö on laiminlyönyt työsopimuslain 32 §:n 1 momentissa säädetyn työturvallisuusvelvollisuutensa A:ta kohtaan.

Näillä perusteilla Korkein oikeus on ratkaissut asian tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan ja X Oy velvoitetaan työsopimuslain 51 §:n 1 momentin nojalla suorittamaan A:lle, vaatimukset enemmälti hyläten, korvaukseksi ansionmenetyksestä ja kustannuksista yhteensä 7 000 markkaa 16 prosentin korkoineen 17.1.1990 lukien sekä korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista jutussa yhteensä 15 000 markkaa 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä.